sunnuntai 31. toukokuuta 2009

Kesäisen kevyttä pyörintää.

WB Sails round the buoys
Su 17.5.2009 
HSK  ORCi
Tuuli 4-2 m/s E-SE, ilma + 23°C, vesi +12 °C
Purjeet: Genoa 1 med, Spinnu S2
Miehistö: Hepo, Jussi, Matti, Lotta & Enni
Sijoitus: 9/11 (8-7-7)

Kauden ensimmäinen ratakisa käytiin taas kovin kevyisssä tuulissa. Auringonpaiste helli koko kisaa ja jopa vilukissa Enni kuoriutui jossain vaiheessa kisaa välihousustaan. Ekan lähdön startin nappasimme poijun päästä muiden tunkiessa veneen päähän linjaa. Pääsimme purjehtimaan hyvin vapaissa tuulissa ja tulimmekin ylämerkille fleettimme kärjessä sisarvene Alexian kanssa. Kisaan oli lämmitelty pitämällä spinnusulkeisia, mutta ihan virheettömästi eka nosto ei kuitenkaan mennyt.


Kevyt myötätuuli on meille myrkkyä. Kapeat spinnumme tuntuvat vaativan muita enemmän leikkausta ja meitä viisaammat ovat kertoneet, että isopurjeemme onneton ahvenselkä antaa sekin turhan paljon tasoitusta juuri myötäisellä. Niinpä voimattomina katselimme kuinka Astraia, FinnFUN, Alexia ja Merinna ajelivat alemmas ja kovempaa. Ylämerkille uudestaan tultaessa oli Astraia nykäissyt muihin jo melkoisen kaulan ja oli myös maalissa hyvissä ajoin ennen FinnFUNia, joka jäi tasoituksissa kolmanneksi Merinnan jälkeen. Merinna tuntuu viihtyvän erityisen hyvin tällaisissa kevyissä keleissä. Yllätys oli, kuinka hyvin raskas Tarantellakin liikkui.

Toiseenkin starttiin valitsimme poijun pään rataa. Astraia teki meille seuraa tullen paaralla linjalle. Emme aivan kerenneet sulkea heiltä porttia styyran veneenä, mutta pääsimme kuitenkin radalle vapaisiin, joskin kovin kevyisiin tuuliin. Kryssi ei nyt mennyt yhtä hyvin kuin ekan lähdön alussa ja tulimmekin fleettimme keskikastissa ylämerkille. Myötäsellä kärkijoukko taas karkasi, mutta alamerkillä edellämme ollut Tarantella jäi jossain hässäkässä lähes paikalleen ja kuittasimme sen sisäkautta. Pystyimme pitämään vanhan rouvan takanamme maaliin saakka, mutta toki se meidät tasoituksissa kirkkaasti voitti. Astraia voitti tämänkin lähdön (suorassa ajassakin) FinnFUNin keretessä juuri ennen Alexiaa maaliin.

Kipparin tuskaa lisäsi jostain ilmestynyt ampiainen, joka pisti viimeisen pistonsa kipparin korvan alle kaulan imusolmukkeisiin. Onneksi kuitenkaan mitään allergisia reaktioita tai hengitysvaikeuksia ei ilmennyt. Kipu kyllä tuntui takahampaissa ja hartioissa asti. Kylmä oluttölkki (tällä kertaa ulkoisesti) paransi hieman oloa. Vähän lohtua toi myös Merinnan jääminen tällä kertaa taakse.


Viimeiseen kolmanteen starttiin tulimme taas poijupäästä, tällä kertaa paaralla Merinnan tullessa tekemään meille seuraa. Edellisessä lähdössä oli toiselle kierrokselle vaihdettu uusi yläpoiju, nyt sirrettiin koko rata paljon enemmän etelä-pohjoinen -suuntaiseksi. Merinna karkasi jo ennen ylämerkkiä, mutta pystyimme pitämään alamerkille asti Astraian takanamme. Merkille tultaessa se kuitenkin sai meihin nähden peiton ja sisäpaikan. Harmistus oli täydellinen, Finellkin pääsi työntämään vauhdilla veneensä sisäkautta ohi meidän seistessäme paikallaan Astraian pakeissa. Merinna voitti kuitenkin nämä molemmat tullen maaliin kakkosena.

Lopputulos oli harmittava pettymys kun jäimme vaivaiset 0,30 pistettä X-tasille ja Valpurille, jolla oli jopa DSQ ekasta startista. 8-7-7 sijoituksilla ei irronnut kuin vaivainen 9:s sija kokonaiskilpailussa. Reilu 10 sekuntia nopeampi kakkoskisa olisi tuonut kokonaiskisan paljon siedettävämmän 7. sijan...

Muutoinhan päivä oli mitä upein ja olisimme ihan mielellämme kiertäneet kolme rundia / lähtö kolmosluokalle varatun kahden sijaan. Olisi tehnyt oikein hyvää tälle miehistön osalle, jonka suurin puute on kokemuksen vähyys. 

Erik Lähteenmäen hienot kuvat täällä.

Ei kommentteja: