Su 16.5.2009 HSK
Tuuli 6-7 m/s E, ilma + 20°C, vesi +7 °C
Purjeet: Genoa 1 med, Spinnu S3
Miehistö: Hepo, Torkku, Kalle, Kari & Sonja
Sijoitus: 7/9
Edellispäivään verrattuna päivä oli starttia lukuunottamatta jo vähän parempi. Auringonpaiste ja rata olivat samat, mutta niissähän ei eilenkään hirveästi valittamista ollut. Gastiliitosta tapahtui yksi lipeäminen ja lähdimme matkaan viidellä, joista yksi tuoksui eilisillan päätössnagarilta, mutta oli silti urheasti mukana. Suurta kummastusta kipparissa herättävät miehistöt, jotka pystyvät kahdella-kolmellakin suoritumaan spinnu- ym. manöövereista. Kuusi käsiparia on oikein sopiva määrä Nauti n' Nollaan ja samaa mieltä oli myös sisarvene Alexian varustamo, joka muuten ajoi kisan seitsemällä. Heillä on kaiken lisäksi pinnaohjaus, jolloin perämies yltää ison skuuttiin ja vinsseille, toisin kun Nauti n' Nollan ruorista.
Ykkösten startti kärsi osaanottajavähyydestä, eikä siinä suurta säpinää ollut. Lexus tempasi heti lähdön jälkeen Code 0:n ylös, mutta muuta näyttävää ei ykkösten sivutuulipoistumisessa ollut.
Tänä vuonna olemme taas ORCin kakkosluokassa, mikä tuntuukin aika mukavalta. Enemmän samantyyppisiä ja -nopeuksisia veneitä. Tasoitusluvun mukaan olemme aivan luokkamme hitaimpia, mikä tietysti tarkoittaa periaatteessa nopeampien **skoissa seilaamista, jos startti ei osu nappiin. No nyt se osunut nappiin, olimme pari veneen mittaa myöhässä lähdössä ja painelimme baanalle aivan pyörähtämään pakotetun Finellin imussa, mutta selkeästi muista jäljessä.
Tomppa katseli aikansa Nauti n' Nollan keulalogoa peräkaiteensa vieressä, mutta tarkistettuaan sen oikeinkirjoitusasun (se kun tuppaa aina olevan väärin kirjoitettu), kyllästyi tavaamiseen, nosti slöörispinnun ja karkasi saaden muun joukon kiinni. Olimme siis aika yksin omassa hölm... eikun yksinäisyydessämme. Olihan meilläkin toki spinnu valmiina, mutta S2 myötätuulispinnu ei olisi ollut se oikea ratkaisu.
Kun sitten vajaan minuutin muiden perässä nostimme Tammakarin kääntömerkillä Spinnun huomasi kippari, että ylös ilmestyikin S3 slöörispinnu! Olisiko se tällä vajaalla ja "täydenys" miehistöllä pysynyt ylhäällä jo aiemmin jäi arvattavaksi. Yllätykseksemme jopa vähän saavutimme muuta joukkoa, vaikka välillä mentiin hyvinkin lähellä plattista. Molemmat spinnumme ovat samankokoiset, muoto ja kangas vaan ovat erilaiset.
Kun muu joukko laski Rysäkarilla spinnunsa me päätimme vielä kokeilla, pysyisikö S3 ylhäällä. Ja pysyihän Torkun epäilyistä huolimatta. "Emmä tätä osaa ollenkaan ajaa" tuotti meille hyvän 8-9 solmun vauhdin ja saimme nyt huolella "litteillä" menevää pääjoukkoa kiinni.
Rönnkobbenilla olimme jo aika mukavasti toisiaan kiusaavien sisarveneiden Phoenixin ja X2:n sekä isosiskopuoli Ullan (X-372) kannassa. Matkalla käärmesaarten porteille pystyimme vielä erottamaan Finellin FinnFUNin, Ramdatan ja Casperin hahmot, mutta neljännestä X-332 siskosta Alexiasta, tai X-perheen nuorimmasta Xilia II:sta (X-34) ei enää ollut kuin arvaus jäljellä. Leif Nordström on taas kaivanut Hankolaisesta piirongin laatikosta esiin sen taikasauvan, jolla edellinenkin Xilia (X-332) kulki kuin noiduttu.
Hieman liian ylös ajaen Pihlaiston ja Vähäkarin matalia hipoen tulimme taas Tammakarille. Olimme selvinneet vähemmillä vendoilla kuin muut, mutta vauhdissa tietysti vähän kärsien. Nostimme taas, nyt ihan tarkoituksella, S3-spinnun. Vakiomiehistöllä olisimme varmaan harrastaneet spinnunvaihtorumbaa, mutta nyt oli tyytyminen KISS-ratkaisuun (Keep it Simple Stupid).
Toinen kierros meni pääjoukon peesissä lähinnä muiden virheitä varovaisesti toivoen. Ulla vastasikin rukouks..., öh siis herpaantumattomaan vastustajien taktiikan tarkkailuun, ja päätti irroittaa Käärmesaarten portilla genoan skuuttinsa varmaan minuutiksi. Saimme tosin itse näpäytyksen heti perään, kun vendassa löysä skuutti pääsi jostain kumman syystä kiertymään spinun telineen ympärille kiristäen Genoan mukavaksi käsijarruksi keulalle. Irroitushässäkässä Sonja yritti ensin irrottaa peukalonsa, mutta Kallen avustamana päädyttiin kompromissiin, jossa Sonjan peukaloon tehtiin lopulta vain kipeä vekki ja skuutti päästettiin irti.
Koska tuuli oli taas friskannut ja meillä näytti olevan jotain mahdollisuuksia vältää viimeinen sija, oli kippari komentanut yleismies Torkun isopurjetta ajamaan ensikertalainen Karin tilalle. "Vitsit, tätä mä en kyllä yhtään hallitse" tuumasi aina yhtä uhoava Torkku ja saman tien tuntui kuin olisi otettu silakkaverkot pois peräsimestä. Vene oli heti paljon paremmin kipparin lapasessa vaikka keulalla tuntuikin taas olevan hieman liikaa rättiä. Onneksi tuuli ei noussut kuitenkaan edellispäivän lukemiin.
Taas rantoja hipoen kinkkasimme kohti Tammakaria. Melkin nurkalla olimme Ullan kanssa tasoissa, tosin hieman alapuolella. Phoenix ajoi alemmaksi ja kovempaa päästen lopulta kääntömerkille jo selkeällä erolla. Ullakin oli ottanut merkille tultaessa jo vähän kaulaa.
Latasimme spinnukamat valmiiksi ja ajelimme tarkoituksella ylös, jos vaikka perinteisesti Pihlajasaari kääntäisi tuulen sopivampaan kulmaan. Näkyihän jossain kaukana edessä jo maaliviivaa lähestymässä olevan Alexian kirjava spinnukin. Tosituulikulma näytti vielä 80-90°, eli tähän tuuleen ei vielä erkkikään spinnuja näillä tuulennopeuksilla (suunnaltaan vaihtelevia 8+ metrin puuskia) nostele.
Jo parin sadan metrin päähän ehtineessä Phoenixissa ei "Erkkiä" kumarreltu, vaan sieltäpä nousi spinnu taivaalle. Samalla laski heidän kurssinsa suoraan kohti Melkin matalikkoja maaliviivan sijaan. Aivan käsittämättömän pitkällä punaisten reunapoijujen takana kurssi kohti rantakalliota vaihtui jatkuvien broachailujen sekä mahtavan purjeiden räminän ja paukkeen avittamana kinkkaamiseksi kohti tuntematonta. Nauti n' Nollan miehistö seurasi naama valkoisena sisarveneen seikkailua vesissä, jossa aikaisemmin on nähty vain kajakkeja. "No se on karilla." "No eiku nyt ihan varmasti on." "Juu nyt se enää liiku mihinkään." Jos Nauti n' Nollan kippari ei olisi ollut polvioperaation jälkeisellä tulpanestolääkityksellä, olisi Hepon veri varmasti seisahtanut Phoenix-showta katsellessa.
Ilmeisesti Islannin tuhkaa oli ropissut rantakaislikkoon niin paljon, että kaimansa, tuhkasta nousseen Phoenix-linnun lailla, sisarvene lopulta nousi rantapöheiköstä ja lähti peräämme. Heidän parin sadan metrin etumatka oli nyt vaihtunut saman suuruiseksi kurottavaksi. Jännitimme riittäisikö kellottamamme noin minuutin ero heidän lyömiseensä. Riittihän se, hävisivät kokonaista kaksi sekunttia! Ullakin rökitettiin, huimalla 13 sekunnin erolla.
Phoenixin gph-lukuhan on 2,3 sekunttia hitaampi, lähinnä kai siksi että kallistusmittaus epäilee sen olevan 150 kg painavampi. Pikkasen ihmetyttää tuo laskennallinen paino, koska Nauti n' Nollan isompi kone on 30 kg painavampi ja mittakirjan mukankin meillä pitäisi olla yli 100 kiloa mukavuusvarusteita, joita Phoenixissa ei ole, ja tiikkipäällyste sitlodassa ym. Mittakirja epäilee Phoenixin uivan kokonaista 8 mm syvemmällä. Mikähän mahtaa olla oikeasti kallistuskokeen mittatarkkuus vellovassa vedessä...?
Kisasta jäi ihan mukava loppumaku. Harmittaa, ettei koko vakiomiehistö ollut nauttimassa hienosta purjehduspäivästä. Oikein tyydyttävästi pärjäsimme näin vähän vajaalla ja rutinoitumattomallakin poppoolla. Ykkösten voiton vei taas Lexus, kakkosissa dominoivat Xilia II ja Alexia, muiden tullessa reilun kolmen minuutin tasoituksen sisään vähän perässä. Kolmosluokan vei senkin tuttu nimi, Merinna. Olisi vaan tainnut tällä kelillä jäädä Tarantellalle kakkoseksi, jos vanha rouva olisi heränyt talviuniltaan...
Nauti n' Nollan kuvagalleriassa on jokunen kuva lisää. Erik Lähteenmäki on taas napsinut upeita kuvia kisasta. (Tässä blogissa on käytetty muutamia niistä). Tulokset ovat täällä.
Ykkösten startti kärsi osaanottajavähyydestä, eikä siinä suurta säpinää ollut. Lexus tempasi heti lähdön jälkeen Code 0:n ylös, mutta muuta näyttävää ei ykkösten sivutuulipoistumisessa ollut.
Tänä vuonna olemme taas ORCin kakkosluokassa, mikä tuntuukin aika mukavalta. Enemmän samantyyppisiä ja -nopeuksisia veneitä. Tasoitusluvun mukaan olemme aivan luokkamme hitaimpia, mikä tietysti tarkoittaa periaatteessa nopeampien **skoissa seilaamista, jos startti ei osu nappiin. No nyt se osunut nappiin, olimme pari veneen mittaa myöhässä lähdössä ja painelimme baanalle aivan pyörähtämään pakotetun Finellin imussa, mutta selkeästi muista jäljessä.
Tomppa katseli aikansa Nauti n' Nollan keulalogoa peräkaiteensa vieressä, mutta tarkistettuaan sen oikeinkirjoitusasun (se kun tuppaa aina olevan väärin kirjoitettu), kyllästyi tavaamiseen, nosti slöörispinnun ja karkasi saaden muun joukon kiinni. Olimme siis aika yksin omassa hölm... eikun yksinäisyydessämme. Olihan meilläkin toki spinnu valmiina, mutta S2 myötätuulispinnu ei olisi ollut se oikea ratkaisu.
Kun sitten vajaan minuutin muiden perässä nostimme Tammakarin kääntömerkillä Spinnun huomasi kippari, että ylös ilmestyikin S3 slöörispinnu! Olisiko se tällä vajaalla ja "täydenys" miehistöllä pysynyt ylhäällä jo aiemmin jäi arvattavaksi. Yllätykseksemme jopa vähän saavutimme muuta joukkoa, vaikka välillä mentiin hyvinkin lähellä plattista. Molemmat spinnumme ovat samankokoiset, muoto ja kangas vaan ovat erilaiset.
Kun muu joukko laski Rysäkarilla spinnunsa me päätimme vielä kokeilla, pysyisikö S3 ylhäällä. Ja pysyihän Torkun epäilyistä huolimatta. "Emmä tätä osaa ollenkaan ajaa" tuotti meille hyvän 8-9 solmun vauhdin ja saimme nyt huolella "litteillä" menevää pääjoukkoa kiinni.
Rönnkobbenilla olimme jo aika mukavasti toisiaan kiusaavien sisarveneiden Phoenixin ja X2:n sekä isosiskopuoli Ullan (X-372) kannassa. Matkalla käärmesaarten porteille pystyimme vielä erottamaan Finellin FinnFUNin, Ramdatan ja Casperin hahmot, mutta neljännestä X-332 siskosta Alexiasta, tai X-perheen nuorimmasta Xilia II:sta (X-34) ei enää ollut kuin arvaus jäljellä. Leif Nordström on taas kaivanut Hankolaisesta piirongin laatikosta esiin sen taikasauvan, jolla edellinenkin Xilia (X-332) kulki kuin noiduttu.
Hieman liian ylös ajaen Pihlaiston ja Vähäkarin matalia hipoen tulimme taas Tammakarille. Olimme selvinneet vähemmillä vendoilla kuin muut, mutta vauhdissa tietysti vähän kärsien. Nostimme taas, nyt ihan tarkoituksella, S3-spinnun. Vakiomiehistöllä olisimme varmaan harrastaneet spinnunvaihtorumbaa, mutta nyt oli tyytyminen KISS-ratkaisuun (Keep it Simple Stupid).
Toinen kierros meni pääjoukon peesissä lähinnä muiden virheitä varovaisesti toivoen. Ulla vastasikin rukouks..., öh siis herpaantumattomaan vastustajien taktiikan tarkkailuun, ja päätti irroittaa Käärmesaarten portilla genoan skuuttinsa varmaan minuutiksi. Saimme tosin itse näpäytyksen heti perään, kun vendassa löysä skuutti pääsi jostain kumman syystä kiertymään spinun telineen ympärille kiristäen Genoan mukavaksi käsijarruksi keulalle. Irroitushässäkässä Sonja yritti ensin irrottaa peukalonsa, mutta Kallen avustamana päädyttiin kompromissiin, jossa Sonjan peukaloon tehtiin lopulta vain kipeä vekki ja skuutti päästettiin irti.
Koska tuuli oli taas friskannut ja meillä näytti olevan jotain mahdollisuuksia vältää viimeinen sija, oli kippari komentanut yleismies Torkun isopurjetta ajamaan ensikertalainen Karin tilalle. "Vitsit, tätä mä en kyllä yhtään hallitse" tuumasi aina yhtä uhoava Torkku ja saman tien tuntui kuin olisi otettu silakkaverkot pois peräsimestä. Vene oli heti paljon paremmin kipparin lapasessa vaikka keulalla tuntuikin taas olevan hieman liikaa rättiä. Onneksi tuuli ei noussut kuitenkaan edellispäivän lukemiin.
Taas rantoja hipoen kinkkasimme kohti Tammakaria. Melkin nurkalla olimme Ullan kanssa tasoissa, tosin hieman alapuolella. Phoenix ajoi alemmaksi ja kovempaa päästen lopulta kääntömerkille jo selkeällä erolla. Ullakin oli ottanut merkille tultaessa jo vähän kaulaa.
Latasimme spinnukamat valmiiksi ja ajelimme tarkoituksella ylös, jos vaikka perinteisesti Pihlajasaari kääntäisi tuulen sopivampaan kulmaan. Näkyihän jossain kaukana edessä jo maaliviivaa lähestymässä olevan Alexian kirjava spinnukin. Tosituulikulma näytti vielä 80-90°, eli tähän tuuleen ei vielä erkkikään spinnuja näillä tuulennopeuksilla (suunnaltaan vaihtelevia 8+ metrin puuskia) nostele.
Jo parin sadan metrin päähän ehtineessä Phoenixissa ei "Erkkiä" kumarreltu, vaan sieltäpä nousi spinnu taivaalle. Samalla laski heidän kurssinsa suoraan kohti Melkin matalikkoja maaliviivan sijaan. Aivan käsittämättömän pitkällä punaisten reunapoijujen takana kurssi kohti rantakalliota vaihtui jatkuvien broachailujen sekä mahtavan purjeiden räminän ja paukkeen avittamana kinkkaamiseksi kohti tuntematonta. Nauti n' Nollan miehistö seurasi naama valkoisena sisarveneen seikkailua vesissä, jossa aikaisemmin on nähty vain kajakkeja. "No se on karilla." "No eiku nyt ihan varmasti on." "Juu nyt se enää liiku mihinkään." Jos Nauti n' Nollan kippari ei olisi ollut polvioperaation jälkeisellä tulpanestolääkityksellä, olisi Hepon veri varmasti seisahtanut Phoenix-showta katsellessa.
Ilmeisesti Islannin tuhkaa oli ropissut rantakaislikkoon niin paljon, että kaimansa, tuhkasta nousseen Phoenix-linnun lailla, sisarvene lopulta nousi rantapöheiköstä ja lähti peräämme. Heidän parin sadan metrin etumatka oli nyt vaihtunut saman suuruiseksi kurottavaksi. Jännitimme riittäisikö kellottamamme noin minuutin ero heidän lyömiseensä. Riittihän se, hävisivät kokonaista kaksi sekunttia! Ullakin rökitettiin, huimalla 13 sekunnin erolla.
Phoenixin gph-lukuhan on 2,3 sekunttia hitaampi, lähinnä kai siksi että kallistusmittaus epäilee sen olevan 150 kg painavampi. Pikkasen ihmetyttää tuo laskennallinen paino, koska Nauti n' Nollan isompi kone on 30 kg painavampi ja mittakirjan mukankin meillä pitäisi olla yli 100 kiloa mukavuusvarusteita, joita Phoenixissa ei ole, ja tiikkipäällyste sitlodassa ym. Mittakirja epäilee Phoenixin uivan kokonaista 8 mm syvemmällä. Mikähän mahtaa olla oikeasti kallistuskokeen mittatarkkuus vellovassa vedessä...?
Kisasta jäi ihan mukava loppumaku. Harmittaa, ettei koko vakiomiehistö ollut nauttimassa hienosta purjehduspäivästä. Oikein tyydyttävästi pärjäsimme näin vähän vajaalla ja rutinoitumattomallakin poppoolla. Ykkösten voiton vei taas Lexus, kakkosissa dominoivat Xilia II ja Alexia, muiden tullessa reilun kolmen minuutin tasoituksen sisään vähän perässä. Kolmosluokan vei senkin tuttu nimi, Merinna. Olisi vaan tainnut tällä kelillä jäädä Tarantellalle kakkoseksi, jos vanha rouva olisi heränyt talviuniltaan...
Tekstit
1 kommentti:
Pannaan nyt tänne vastaus kaikkien huulilla velloneeseen kysymykseen että miksi Phoenix kävi kajakkivesillä: uudenuutukainen genua otti ja repesi takaliikistä ja kun varapurje ei ollut valmiina niin nostettiin ainoa valmis purje eli spinnu.
Nostovaiheessa tuuli oli pitkälti yli sadassa takana mutta heti kun pallokas oli topissa oli tuulikin sitten seitsemässäkympissä. Piti vähän kiirettä keulakannella ja sen alla, myös stooran skuuttaajalla.. plotterin trakki oli mielenkiintoista katseltavaa noin jälkikäteen.
Lähetä kommentti