keskiviikko 27. elokuuta 2008

Tahmea tiistis

KoPu Tiistaikisa 26.8.2008
Rata B vastapäivään
Tuuli 5 m/s NNW, ilma + 17°C, vesi +16 °C
Purjeet: Genoa 1 med, Spinnu S2
Miehistö: Hepo, Juho, Santtu, Heikki T., Matti, Enni & Lotta
Sijoitus: 22/41

Masto suorassa, täysi miehistö kasassa ja ajoissa liikkellä. -Kaiken piti olla kunnossa. Tuulen ollessa pohjoisenpuoleinen oli tiedossa tällä kertaa ihan oikea vastatuulilähtö. 

Pikkuluokan tunkua lähtölinjalla.

Saimme aika hyvän startin Alfan kyljestä, sen tietysti vähän peittäessä tuultamme. Alfan heittäessä paaralle heitimme heti perässä ja vedimme aika lähelle Poliisien majan saunarantaa käytännössä vapaissa tuulissa. Olisi pitänyt ajaa vielä lähemmäs rantaa ja olisimme päässeet suoraan vastatuulipoijulle. Jouduimme nyt heittämään korjaavan vendan tosi huonoon paikkaan ja kiersimme poijun ryhmämme toiseksi viimeisenä.

Spinnun nostossa oli vähän takeltelua ja pystyimme vain vaivoin pitämään takanamme yhtä X-99:ä, joka kuitenkin pääsi alakoukulla meistä irti. Sisarvene Phoenix ja muu fleetti kasvatti välimatkaa tuskaisen tasaisesti Melkkiä sivuuttaessa. 


Matti ajaa spinnua silmä kovana, mutta muu fleetti vaan karkaa.

Alamerkille tultaessa olimme ohittaneet pari pikkuluokan hitainta, mutta oman luokan veneisiin oli liikaa kaulaa. Sivuvastaisella Pihlajasaaaren kupeeseen oli edessä taas nippu hitaampia, joiden ohittaminen oli tässä tuulessa työn ja tuskan takana.

Lopun kryssi ei sekään tuonut mitään muutosta tahmeaan menoon, aikamme riitti vain oman luokkamme veneistä uuden Sun Fast 3200:n voittamiseen. Ko. vauhdikkaan näköinen leveäperäinen kahdella peräsimellä varustettu ranskatar oli varmaankin venenäyttelyn jälkeisellä koepurjehduksella? Jokin mättää venevauhdissamme nyt pahasti, hovihankkijamme Timo Telkola Niinirannalta osasi antaa pari hyvää vinkkiä katsottuaan kuvagalleriaamme. Katsotaan ensi tiistaina uudestaan...


Tuskaisen kisan jälkeen sentään ainakin Heikki T. ja Juho jaksoivat vielä hymyillä...


...ja Enni hymyilee aina saadessaan Fisu-pullon kouraansa!

Ei kommentteja: