maanantai 7. syyskuuta 2009

Taas turpiin siskolta.

KoPu Tiistaikisa 1.9.2009
Rata D myötäpäivään
Tuuli 7-5 m/s SW, ilma + 15°C, vesi +16 °C
Purjeet: Genoa 3 & 1 med, spinnu S3
Miehistö: Hepo, Matti, Kalle, Torkku & Lotta
Sijoitus: 16/31

Matkalla lähtöalueelle tuulta oli sen verran reippaasti, että arvoimme kolmosgenoan olevan oikea vaihtoehto varsinkin, jos lähtölinjalla olisi ahdasta. Pikkuluokan lähdössä sitä olikin, ja hässäkkä oli riittävän suuri yleiseen takaisinkutsuun. Ninpä meidänkin starttimme viivästyi vartin. Rata pysyi kuitenkin samana, tiistikseksi pitkäksi Rysäkarin ja Rönnkobbenin kiertävänä ympyräratana. Eipähän olisi vastaantulijoita tällä kertaa.

Startti meni ihan nappiin ja olimme hyvissä asemissa vielä Melkin jälkeenkin. Saimme vielä lisää hyvää jatkamalla Lintupaasille saakka samaa halssia pahimpien kilpakumppanien heittässä aiemmin kohti länttä. Ohitellessamme pikkuluokan hitaimpia alkoi meno tuntua voimattomalta. Tuuli oli selvästi tyyntynyt ja keula kaipasi isompaa rättiä kiiruusti. Taakse jäänyt sisarvene Phoenix oli tämän tempun jo tehnyt ja lähestyikin nyt uhkaavasti.

Purjeen vaihto meni muutoin hyvin, mutta pois otetun kolmosen halssikulma oli jäänyt ykkösgenoan vastaavan alle puristuksiin ja purjetta ei saatu kannelta pois. Seurasi hässäkkä, jossa puolet venettä oli keulastaagilla ja loput huutelivat tumput suorina ohjeita. "Yllättäen" Phoenix puski ohi...

Ilo keulalle vaihdetusta ykkösestä oli kaiken lisäksi kovin lyhytaikainen. Tuuli oli heiketessään myös sen verran kääntynyt, että edessä nosteltiin spinnuja Ramdatan johdolla heti Rysäkarin jälkeen, vaikka kippari oli etukäteen varautunut/tilannut noston vasta parin mailin päässä Rönnkobbenilla. Kiskaisimme hätäisesti slöörispinnun ylös heti kun keulapurje hässäkkä oli saatu selvitettyä. Phoenix oli pari veneenmittaa edellä ja aloimme sen jahtaamisen. Jokin mätti pahasti spinnuajossa, koska huolimatta litteästä rätistä jouduimme laskemaan paljon alemmaksi kuin Phoenix spinnun romahdellessa vähän väliä tappaen samalla vauhtia.

Rönnkobbenilla pääsimme Phoenixin vierelle heidän vaihtaessaan spinnua, mutta ohitusta emme päässeet tekemään. Jiippailimme keskenämme saaden seuraa genaakkerilla välissämme siksakkia suhaavasta Zestistä.
Loppusuoralla jo toivoimme kuittaavamme rakkaan siskon, kun he lähtivät ajamaan enemmän plattista meidän hakiessamme enemmän leikkausta ja myös parempaa tuulta kauempaa Käärmeluodoista.

Tuuri ei kuitenkaan ollut myötä ja jostain kummasta tuli juuri sellainen puuska, joka sai vauhtia Käärmeluotojen suojassa olleisiin veneisiin. Siskon niistäminen jäi taas vain haaveeksi. Pitkä rata ja myöhästynyt lähtö tekivät sen, että maaliin tultiin kulkuvalot päällä. Syksyä pukkaa...

Ei kommentteja: