lauantai 6. syyskuuta 2008

Henri, kolme Heikkiä ja pari muuta

Henri Lloyd Race la 6.9.2008
HSK Rata D (HSK-Isosaari-Ulkomatala-HSK)
Tuuli 5 m/s SW, ilma + 17°C, vesi +15 °C
Purjeet: Genoa 1 med, Spinnut S2 ja S3
Miehistö: Hepo, Pitkä-Heikki, Heikki T., Iko, Matti & Enni
Sijoitus: 11/14

Kisaa edeltävä perjantai oli työntäyteinen, Heikki T. oli saanut viime tiistiksen kolarissa irronneen takakaiteen hitsautettua ja se oli tarkoitus laittaa paikalleen illan aikana. Matti oli varautunut putsaamaan pohjaa sukelluskamojen kanssa ja mastossakin oli tarkoitus käydä suoristamassa tullimittareita. Miehistö olikin jo täydessä touhussa kipparin saapuessa hiemän myöhässä paikalle. 

Kanssakilpilijoiden veneitä oli runsaasti HSK:lla laiturissa ja itse amiraali Finellin vene jopa laiturin yläpuolella pohjan pesussa.

Henkka Anderssonin suosiollisella avustuksella saimme mekin Nauti n' Nollan ylös, eikä Matin tarvinnut sukellella veneen alle. Pohja olikin yllättävän likainen, vaikka se oli viimeksi pesty ennen Offshore Weekia heinäkuussa. 


Kölin ja peräsimen välissä kasvoi jo partaa vaikka edellisestä pesusta oli reilu kuukausi!


Takakaidekin saatiin paikalleen, GPSin antennin johdot liitettyä ja kolvattua. Sen verran oli kaide kuitenkin vääntynyt, että mantookit jäivät vähän turhan löysälle sekä sivulla että takana. Heikki T. oli mastoapinana ja kippari naputteli reittipisteitä pitkälle yli puolen yön. Kaikki alkoi olla valmista kisaa varten.


Tiistaina meihin törmännyt Alexia toimitti aamulla meille "parane pian" tervehdyksen Viski- ja kuohuviinipullojen muodossa. Oikein kaunis ele ja hyvä keino saada kanssakilpailijalle lisää painoa (Nauti n' Nollan baarikaappi on pyhä. Sitä ei koskaan kevennetä kisoihinkaan muutoin kuin juomalla...).


Vakituisten ruorimiesten ollessa estyneenä ajoi kippari tämän kisan itse. Onneksi vedet olivat tutut, ettei navigointi vienyt liikaa huomiota ajamiselta. Kokonaiskuvan luominen kisasta ja taktikointi on vain pirun paljon vaikeampaa, kun koko ajan pitää tuijottaa lankoja, mittareita ja miehistön tekemisiä.


Päätimme startata veneen päästä ajatuksena saada parempi kulma heti nostettavalle spinnulle. Valpurilla, Caramballa ja Ebnegealla oli samat aikeet Tarantellan slööratessa linjalla Alexian kanssa, muun joukon hakiessa paikkoja poijun päästä. Juuri ennen starttia Matti kyseli useamman kerran spinnun laittoa paikalleen, mutta kippari ei halunnut mennä lähtöhässäkkään "peitsi ojossa", nousisihan se puomi ja valmiina oleva spinnu alta aikayksikön. Heti lähtöpaukun jälkeen selvisikin kylmä totuus: köydet puomissa eivät olleetkaan valmiina! Tästä Matti siis oli huolissaan, eikä puomin nostamisesta. Kiroillen nostatimme jo spinnuilevaa Carambaa ja Valpuria muun joukon karatessa pulleine pallokkaineen. Menimme aivan "Teemun kiveä" hipoen fleetin ylimmäisenä ja lähes viimeisenä.


Edullisempi kurssi spinnulle antoi kuitenkin meille hyötyä ohitimme Caramban, Valpurin ja hieman yllättäen myös X2:n  Husunkivelle tultaessa.

X2 hyökkää, mutta pysyy vielä takana.


Husunkiven kääntömerkilä. Vasemmalta:

FinnFUN, Ilmarinen, Astraia, Xilia, Tarantella, Alexia ja Merinna.


X2 pääsi kuitenkin kuittaamaan meidät vähän matkan päästä tyylipuhtaasti yläkautta. 

Painelimme Finellin ja Tarantellan vanavedessä Vallisaaren rantaa hipoen reittiä, jota en aiemmin ole uskaltanut ajaa. Miss Piggy oli vähän aikaa kannoilla, mutta alkoi jäädä muodostaen fleetin jälkijoukon. Me sen sijaan saimme kiinni Tarantellaa ja Merinnaa ja Jänissaaren kääntöpoijulla kryssille käännettäessä olimme aika hyvin kärkifleetin tuntumassa.


Vauhtimme ei olisi mitenkään riittänyt Merinnan ohittamiseen yläkautta, ja ajoimmekin niin lähelle kuin pääsimme ja tiputimme vauhdilla hieman alemmas ja pääsimme vähän edelle. Hetken päästä sama juttu Tarantellan kanssa ja seuraavaksi olisi vuorossa Ilmarinen, jota saavutimme sitäkin selvästi. Edessämme Ilmarinen heitti vendan länteen, jonne myös jo vähän kauempana ollut Finell nyt suuntasi. Oletimme tuulen hiipuvan ulompana ja käänsimme mekin keulan toiselle halssille mennen vähän pettymykseksi yhä etelään jatkavien Tarantellan ja Merinnan takaa.


Miehistö oli jo kieli kuivana odotellut pitkään kello 12:ta ja sen mukana saatavaa Fisu-huikkaa. Pettymys oli suunnaton, kun drinksuvastaava Enni ei löytänytkään pulloa baarikaapista. Edes Ennin tekemät mainiot voileivät ja terästetty kahvi ei kokonaan auttaneet. Tästä alkoi alamäkemme...


Muu fleetti jatkoi kauas etelään meidän muutamien tökkiessä kevyeen vasta-aaltoon kohti länttä. Välimatka Ilmariseen pysyi samana ja jossain vaiheessa Valpuri ilmaantui takana näköpiiriin yllättävänkin lähellä. Heittivät kuitenkin kohti etelää ja tippuivat aika kauas taakse. Ulkomatalaa lähestyttäessä oli selvää, että eteläinen reitti olisi ollut se parempi. Pohjoinen jengi oli saanut n. 5 min turskaa vs. eteläiset.


Hieman yllättäen "pikkukasuunin" kiersi ja spinnun nosti ensimmäisenä X2. Xilia ja Astraia olivat tosin aivan kannoilla. Finelliin ja Alexiaan oli sitten jo vähän kaulaa. Tarantella ja Merinna kiersivät hyvissä ajoin ennen Ilmarista ja meitä. Loppu fleetti olikin sitten jo niin kaukana, ettei järjestyksestä saanut mitään kuvaa. 


Ilmarinen sai Merinnan kiinni, muttei meinannut millään päästä ohi. Tarantella ajoi paljon alemmaksi kuin muut ja mekin heitimme laskettelimme vähän alemmaksi tarkoituksena jättää riittävä väli vastaantulevaan Tallinkkiin. Merinna ja Ilmarinen yrittivät nostaa tuon vihreä-oranssin kammotuksen yläpuolelle kuitenkaan siinä onnistumatta. 


Valo oli jo syksyinen, mutta ilma lämpimän kesäinen.

Iko, Pitkä-Heikki, Enni ja Heikki T.


Nauti n' Nolla maalisuoralla. (kuva Erik Lähteenmäki)


Toivoimme kovasti saavamme ainakin Merinnan kiinni, mutta heidän spinnuvauhtinsa oli hämmästyttävän hyvä. Maalissa oli eroa vielä n. neljä minuuttia. Takafleetin nopein Valpuri tuli lopun yllättävän hyvin jääden meille yli 12 min, mutta jättäen Miss Piggyä kuitenkin 8 min. Valpuri voittikin meidät tasoituksissa reilulla minuutilla. Vielä paremmin tuli Joakim Ebnegeallaan sijoittuen tasoituksissa 6:ksi.


Sisarveneistä loppusuoralla X2:n ohittanut Xilia oli luokan nopein jääden kuitenkin tasoituksissa neljänneksi. Tarantella keräsi taas potin, hienon purjehduksen tehneen X2:n ollessa kakkonen ja aina varman Astraian tullessa kolmanneksi.


Kolme Heikkiä:

Heikki ja Matti
Iko ja Heikki
Enni ja Heikki

Rannassa tarjottu hernekeitto maistui omien kylmien oluiden kanssa upean, mutta hieman tapahtumaköyhän kisan päätteksi. Tällainen pitkä kolmiorata menee herkästi jonossa ajeluksi, esim yhtään spinnujiippiä ei tullut tehtyä eikä noita vendojakaan kovin montaa ollut. Venettä siivotessa löytyi sitten se kadonnut Fisu-pullokin köysipussista. Olisi tuo purjehdushengen kohottaja vaan saanut pulpahtaa aiemmin esiin..!



Track kisasta. Kannattaa verrata Tarantellan trackiin.

Lisää kuvia kisasta galleriassa.

Kolmosluokan tulokset täällä.

Ei kommentteja: