tiistai 8. huhtikuuta 2008

Uusi mittakirja tuli.

Avomeripurjehtijoiden uusi mittakirjatilaussysteemi toimii kuin Buikki! Uusi ORC-Club kirja tuli yhdessä yössä. Okei, ei muutoksia vanhoihin tietoihin, mutta silti. Varsinkin jos vertaa aiemmin vallinneeseen turkulais-Breshneviläiseen systeemiin, jossa lappusta sai odottaa kuukausia, eikä asianomaista tahoa saanut kiinni edes vihikoirien avulla...

Uusi ORC Club -kirja on pällisteltävissä täällä.

Jos ja kun aikomuksena on osallistua Baltic Offshore Weekille täytyy vielä hankkia tuo perhanan pikku-i
todistukseen venettä vesisankojen kanssa heiluttelemalla. Jotenkin tuntuu aika turhalta, Nauti n' Nolla on kuitenkin sarjavalmistusvene, jonka käytännössä kaikki speksit ovat jo ylhäällä Club-kirjassakin. Ja lähtökohtaisesti Club-kirjahan on aina epäedullisempi kuin ORCi-kirja, miksei siis BOW:ssa voisi kisata Club-kirjalla jos siitä ei ole hyötyä muille kuin kanssakilpailijoille?

Yritin ilmottautua jo ensimmäiseen kilpailuunkin. Emäsalon Lenkkiin ilmottautuminen tulisi tehdä käyttäen Sailing Registeriä. Meinasi hermo mennä kokonaan, enpä ole aikoihin törmännyt yhtä typerään ja keskeneräiseen lomakehelvettiin. Edes palauteosasto ei toimi...

Olisin taas ilmottautunut ORC-luokkaan, (vaikka vähän epäilen saadaanko sitä tänäkään vuonna kasaan), mutta kyseinen saitti ei edes tunne koko ORCia saatikka antaisi ilmottautua ko. luokkaan. On muuten mainittu kilpailukutsussa.

Kauden ensimmäinen KoPun tiistis jää väliin, koska varustamo on tuolloin Kreikan veneellään ainakin neljän järvipurjehtijakörilään kanssa. Kauden ensimmäinen kisa on siten KoPu:n tiistis 13.5. ja siihen perään HSK:lla viikonloppuna S. Vickströmin muistokisa (LYS) lauantaina ja Pro Sailor Race (ORC) sunnuntaina.

Ei kommentteja: