Nauti n' Nollalle ei ole kertynyt yhtä ainutta normi Suursaari Racea. Kolme vuotta sitten oli kippari Hepon lähisukulaisen häät. Toissa vuonna jouduimme keskeyttämään menomatkalla Kotkan portille keulapurjeen fallin mentyä topisssa solmuun. Viime vuonna koko fleetti ei päässyt Suursaarta kiertämään ja tänä vuonna keli oli sen verrran "rapsakka", että lähes koko fleetti keskeytti, me mukana.
Avomeripurjehtijoiden forumista ja Plaanaa.comista oli saatu värvättyä kolme uutta gastia, joista yksi toisin värväytyi mukaan esittämällä 30 vuotta nuorempaa (miehistöluetteloon kun tarvittiin syntymäaikoja). Blue Peterissä nautitun kisaillalisen jälkeen varustelimme venettä. Ainakaan nälkään tai janoon ei taaskaan menehdyttäisi. Vesitankkiinkin otettiin jonkin verran vettä ja jopa löpötankki sai 5 litran kannullisen dieseliä, lähinnä lämppärin käyttöä ajatellen.
Saavuimme sateiselle lähtöalueelle vähän ennen ensimmäisten starttia. Puhelimessa kuulimme lähtölistan lyhentyneen merkittävästi. Luokastamme ainakin Alexia, X2, Casper ja jopa itse amiraali Finellkin olivat jääneet pois. Arvoimme hetken purjekertaamme. Puuskaisessa 9-12 m/s idänpuoleisessa tuulessa oli kolmosgenoa selviö. Otimme myös yhden reivin isoon katseltuamme sisarvene Phoenixin testejä ensin täydellä ja sitten reivatulla purjeella. Aikamme väisteltyämme vasta myöhemmin lähteviä kilpailijoita ja katsojaveneitä (!) pääsimme starttiin Stellan (FG-37) perätuhdossa kiinni. Xilia ja Ramdata näyttivät saavan muita huonomman startin.
Olimme Stellan kanssa ylimpänä veneenä, mutta hukkasimme asemamme jouduttuamme väistämään vähän hätäisesti vendaamalla paria styyran venettä. Pienempien luokkien veneitä aloimme kuitenkin ensimmäisiä poimia jo Käärmesaarten portilla. Harrastivat myös luonnollista harventumista itsekin, Pihlaiston pohjoispuolella oli kaksi venettä toisiinsa kietoutuneena.
Kääntöpoijun jälkeen matka jatkui nyt navakassa sivutuulessa kohti kasuunia, pienempien luokkien puskiessa vastaisempaan Hramtsowille. Jotkut ajelivat täydellä stooralla, mutta me saavutimme pikku hiljaa edellä ajavaa Ramdataa reivatullakin purjeella. Vastaantullut Superfast sotki vaan pakkamme täysin, emme ihan olisi ehtineet edestä pois, joten olimme pakoitettuja kääntämään tuon laivanrohjakkeen alapuolelle. Kun vihdoin olimme selvinneet sen pakkituulista, pyörteistä ja aalloista, oli fleettimme karannut jo kauas eteenpäin. Isonpurjeen avaaminen kokonaankaan ei enää auttanut nyt kevenevässä tuulessa.
Kasuunilla osa porukasta vendaa pohjoisemmksi, me päätämme muutamien muiden kanssa jatkaa matkaa vielä ulommaksi, nyt jo ykkösgenoan voimalla. Ajatuksena oli saada uudesta tuulesta nopeasti kiinni ja hyödyntää ennustettu tuulen kääntymineen etelän kautta. No ei taaskaan osuneet arvaukset ihan oikeaan. Huomasimme pian seisovamme nollatuulessa yön pimeimpänä hetkenä hernerokkasumussa. Ympärillä, välillä hyvinkin läheltä, kuului vinssien rätinää ja purjeiden lepatusta. Kauempaa, mutta kuitenkin huolestuttavan läheltä taasen kuului laivojen sumutorvien matalaa huutoa ja laivakoneiden jyskytystä. Mutta mitään ei tietenkään näkynyt.
Vailla minkäänlaista kiintopistettä suunnan pitäminen oli äärimmäisen vaikeaa veneen vielä reagoidessa tavattoman laiskasti lähes tyynessä. Olimme nyt nostaneet kolmosspinnun ja yritimme sillä päästä edes hieman kohti itää. Ainoa positiivinen seikka oli, että koko miehistö pääsi nauttimaan ainakin jonkin mittaiset yöunet.
Aamun valjetessa ilmakin selkeni ja odotettavissa ollut surullinen kisanäkymä alkoi sekin piirtyä. Muutamia veneitä näkyi ympärillä, takana ei juuri ketään, mutta jossain hämyssä todella kaukana edessä saattoi aavistaa spinnuja olevan sitten enemmänkin. Puoli seitsemän aikoihin trimaraani Trou Noir kuittasi itsensä sisään Kotkan portille, mikä nyt vielä hirveästi ihmetyttänyt. Mutta kun luokkamme ensimmäinen vene, Nerissa (Dufour 40) ilmottautui vähän ennen puolta kymmentä, tiesimme olevamme tasoitetussa ajassakin yli puolitoista tuntia jäljessä. Phoenixkin oli reilun tunnin edellä.
Vauhti kohti Kotkan porttia parani koko ajan. Piti jo ruveta huutelemaan nukkuvia gasteja hereille, jos vaikka tulisi pikaisia manöövereja. Spinnu oli aamulla vaihdettu kakkoseksi ja se kiskoi meitä ihan mukavasti eteenpäin. Tulimme Kotkan portille vasta juuri ennen puolta päivää. Tuulta oli jo sen verran, että spinnun laskettuamme otimme pian taas isoon yhden reivinkin. Jonkin matkan päässä Suursaaren länsipuolella näkyi jo nopeimpia takaisintulijoita. Näyttivät tulevan vielä suht' vaivattomasti, eikä VHF:llä kuullusta 18 m/s "gale warningistakaan ollut vielä tuntumaa.
Suursaaren itäpuolella vesi oli tietysti ihan tasaista. Silloin tällöin tuli kuitenkin 15-16 m/s puuskia, joita nappailimme ilman sen suurempia ongelmia toisin kun edessämme olleet pari LYS-venettä. Ne broachailivat välillä komeasti ja saavutimme niitä nopeasti. Hieman yllättäen oli vastaan tullut pari keskeyttänyttä venettä. Joukon jatkoksi näyttivät liittyvän myös luokastamme Scirocco ja Phoenix. Asemamme oli siis paranemaan päin.
Jo hyvissä ajoin ennen Suursaaren eteläkärkeä otimme ensimmäistä kertaa käyttöön veneessämme kakkosreivin. Edessäpäin näkyi isoa tervää aallokoa, jossa manooverien tekeminen ei hirveästi kiinnostanut. Nyt alkoikin sitten melkoinen ryskytys. Ympärillä oli aika monta lyhyemmän reitin ajanutta pikkuluokan LYS-venettä, mutta myös isompia kiuluja. Saimme jotenkuten vendankin väännettyä ja suuntasimme yhä yltyvässä tuulessa ja nyt jo todella mahtavissa aalloissa kohti pohjoista ja Kotkan porttia.
Teemu, vaikka järvipurjehtija Lahdesta onkin, ajoi aaltoja hienosti. Pian alkoi kuitenkin tuntua että vene karkaa silti koko ajan käsistä. Aallot olivat todella nopeasti kasvaneet useita metrejä korkeiksi ja ne olivat vielä todella teräviä. Liekö Suursaaren läheisyys vielä korostanut niiden muotoa. Aallon pohjalla ollessa näkyi naapuriveneestä vain maston huippu (Valpurin sivuilta on tähän poimittu yksi hieno, vähän lievempi kuva).
Kuvaamiseen meillä itsellämme ei nyt oikein ollut aikaa. Hepo kiskoi isoa eestaas minkä kerkesi, yrittäen tasapainoilla eteenpäin vievän ja kaatavan voiman välimaastossa. Kaksi kertaa lensi kippari laidalta sitloodan alalaitaan, vaikkei nyt suoranaisesti mikään tuulen vietävä höyhenenkevyt olekaan.
Oli pakko pienentää vieläkin purjeita. Ainoaksi vaihtoedoksi jäi keulalla olleen kolmosgenoan tiputtaminen. Matti ja Torkku tekivät hartiavoimin töitä ja saivat kuin saivatkin purjeen alas ja sidottua kaiteisiin kiinni. Meno oli nyt paljon hallitumpaa, muttei toden sanoen kyllä yhtään mukavampaa. Vähän väliä pyyhki joku aalto koko kannen yli ja välillä isoimmat sortuivat suoraan sitloodaan aivan kuin isommallakin merellä oltaisiin. Tuulimittarimme näytti 17-18 m/s lukuja ja puuskissa yli 20 metriäkin. Todellisuudessa tuulta saattoi olla enemmänkin, kalbrointimme kun tuntuu heittävän juuri kovemmassa tuulessa. (Jossain puhuttiin 21 metrin tuulesta ja jopa 26 metrin puuskista, saattoi hyvin ollakin).
Vene lainehti vettä sisältä, ja näky sisälle oli muutenkin aika lohduton. Koko alkukauden temppuilut kaiku ei tietysti näyttänyt mitään, mutta kun silloin tällöin temppuillut loki näytti "FAULTin" sijasta vain 0,0 kn, heräsivät kippari Hepolla pahat epäilykset. Ja aivan syystä, –lokianturin sokka oli rynkytyksessä irronnut ja anturi oli pompannut pois paikaltaan. Veneen pohjassa oli siis reikä. Onneksi antruin kauluksessa on pieni läppä, joka esti suurimman vedenpaisumuksen. Asennus takaisin paikalleen sisällä hulluna hyppivässä keulassa pää alaspain roikkuen ei nyt niitä miellyttävimpiä ollut.
Seuraavaksi tapahtui sitten kannella. Alaslaskettu kolmosgenoa oli jätetty keulastaagin uraan reilun puolen metrin matkalle falli yhä kiinni. Oliko syynä tempova tuuli vai kaatuva aalto, mutta genoan foilinauha antoi yllättäen räsähtäen periksi melkein metrin mitalta. Nyt tuli kiire saada purje pois kannelta ennen kuin siitä loputkin olisivat meressä. Lisää märkää tavaraa sisälle siis. Hepo veti kiroillen repeytyneen purjeen sisään, kun kerran jo valmiiksi oli siellä. Tenän tehnyttä käsigepsiä korjaamassa ja salongin lattialla lainehtivaa vettä tyhjentämässä.
Sisällä VHF huuteli koko ajan keskeytyksiä. Melkein kaikki tuntuivat suuntaavan Kotkaan, jotkut Loviisaan. Meillekin päätös keskeytyksestä oli helppo. Pienin keulapurjeemme oli repeytynyt, eikä tuuli/ennusteeet tuntuneet hellittävän yhtään. Ja kun tankissakin oli vain tuo n. 5 litraa löpöä, jolla ei esim mastohaverisssa hirveän pitkälle ajettaisi, niin liityimme keskeyttäneiden joukkoon Kotkan portille vihdoin saavuttuamme. Saimme sentään merkkautettua kiertoajan, jolla sijoitumme siinä vaihessa luokkamme sijalle 6. Tosin keskeyttäneethän ovat kaikki yhtä arvottomia.
Painelimme nyt Orrengrundin ohi jo toissavuodelta tuttua reittiä kaverin mökkipoijulle Pernajaan. Pääsimme päivän päätteeksi saunaan ja saimme koko porukka nukkua kuivissa sängyissä läpimärkien veneen punkkien sijaan. Ei ollut ollenkaan huono vaihtoehto vaihtoehtoiselle reilun puolen päivän läpimärälle rynkytykselle puolikuntoisella veneellä. Aamulla saimme paikalliselta remonttireiskalta traktorista 20 litraa Dieseliä, jonka turvin lähdimme aamulla puksuttamaan kohti kotia. Sen verran oli yöllä vielä tuullut, että Nauti n' Nolla oli raahannut poijua mukaaan rantakaislikkoon saakka. Onneksi pohja oli mutaa, eikä vahinkoja sattunut.
Jokohan ensi vuonna pääsemme ajamaan koko lenkin? Tänä vuonna perille pääsi vain 18 venekuntaa 139:stä ilmottautuneesta. Onnittelut upeasta suorituksesta erityisesti luokkamme veneille Stellalle ja Ramdatalle, mutta toki kaikille maaliin asti selvinneille.
Tekstit
